7. maaliskuuta 2012

Istunta hakusessa

Heipähei, täällä taas blogimaailman epäaktiivisin kirjoittelija yrittää saada tekstiä aikaiseksi... :D Vuokrailu pääsi siis pyörähtämään käyntiin hienosti uudella tallilla, josta tuntuu niin heppa kuin siitä huolehtivat ihmisetkin tykkäävän. Tilat on sopivan kokoiset ja hyväkuntoiset, kenttä vaan tosi pieni, mutta hyvin on sopu sijaa antanut. :)

Lauantaina tuli pyörähdettyä Helsinki Horse Fair -messuilla Annin kanssa, jonka touhuiluista ravureidensa kanssa voitte lukea hänen omasta blogistaan täältä. Annin olis myös tarkoitus tulla kuvailemaan mua ja Miinaa, kunhan meidän ratsastus alkaa näyttää kuvaamisen arvoiselta. :D Paljon oli messuilla nähtävää ja kuultavaa, joista mieleenpainuvimpina jäivät varmaankin Rohan-tallin turnajaisshow sekä Tunne Hevonen -infolavalla pidetty lyhyt luento aiheesta positiivinen vahvistaminen. Tästä riemastuneena ostin sunnuntaina mätsäreistä naksuttimen, josta en oo vielä varma, aionko kokeilla sen käyttöä Niiloon vai Miinaan  - vai molempiin. :D Mätsäreissä olin tosiaan kuvaamassa siskoani Katjaa ja hänen shelttipoika Ruffeaan, josta voi lukea lisää Katjan blogista täältä.


Sunnuntaina oli myöskin ensimmäinen - jos ei koeratsastuksia lasketa - ratsastuskerta Miinalla. Ihan järkyttävää, miten erilaisia hevoset, joista mä tykkään, osaa olla keskenään. Niin että tulee se ihana tunne, ettei osaa ratsastaa. Ja vaikka edellinen vuokraheppakin oli arabi, huomaan nyt miten paljon pienempi ja sirompi Miina on Napsuun verrattuna, ja se näkyy ja tuntuu myös liikkeissä. Keventäminen on lähes pakollista ravissa, se menee niin pientä sipsutusta ja nopeasti. Huomaan, että alan olla istuntatunnin tarpeessa.

Kuten aiemmin totesin, Miinalla on aivan liikaa vauhtia joka askellajissa, ja tähän lähdin heti puuttumaan. Pyysin ohjia sivulle alas viemällä päätä alas lähes joka kerta, kun Miina sen keksi ylös nostaa ja pyrin istunnalla hidastamaan tamman tahtia. Tällä ensimmäisellä kerralla kyllä tuntui, etten saanut mitään aikaiseksi ja huitelin pitkin kenttää hirveetä kiitoravia, vaikka kuinka yritin...

Päivi oli mukana katsomassa ja neuvomassa, sainkin ihan hyviä vinkkejä varsinkin laukan suhteen, joka on Miinalle askellajeista vaikein. Vasempaan nousee todella herkästi väärä laukka eikä tasapaino aina riitä mutkissa laukan ylläpitämiseen. Oikea nousee napista painamalla, ja silloinkin pitää lähteä, Päiviä lainatakseni, "kuin tykin suusta". Satulassa istuessa tuntuu siltä, että laukkaa nostaessa Miina ottaa voimaa takajaloistaan ja ponnistaa enemmän ylös kuin eteenpäin, mikä tuntuu vähän hurjalta. Koskaan se ei kuitenkaan lähde käsistä ryöstämään, vaikka kovaa menisikin ja ohjasta ottamalla sen saa kiinni koska tahansa haluaa. Siitä tässä tytössä tykkään!

havainnollistava kuva tästä "ylöspäin ponnistamisesta"

Maanantaina menin heti perään uudestaan selkään ja jatkoin kutakuinkin samoista asioista. Ympyröillä kunnon taivuttelua varsinkin vasempaan, kun se on niin tavattoman jäykkä puoli. Harjoittelin myös pysähtelyä pelkällä istunnalla, jonka Päivi sanoi Miinan osaavan, mutta nykyään ruvennut leikkimään, että tarvitsee ohjaa tietääkseen pysähtyä. Peruuttelin aina, kun stoppi ei tullut aivan heti vaan muutaman askeleen päästä ja tällä saatiin ainakin vähän taottua ajatusta Miinan päähän.

Alkuverkkaravien jälkeen otin sekä käynnissä että ravissa vähän rollback-harjoituksia. Ratsastin pitkältä sivulta toiselle pitkälle sivulle kohtisuoraan, pysähdys, rollback (180 asteen käännös mahdollisimman paikallaan) ja sama toiseen suuntaan. Kuten arabit ja hevoset yleensä, Miina hoksasi nopeasti mitä tehdään ja muutaman kerran jälkeen tuli jopa vasempaan käännyttäessä tosi hyviä rollbackeja.

Laukassa tyydyin vasempaan kierrokseen siihen, että sieltä nousi pari kertaa vasen laukka ja se jatkuikin kierroksen pari. Oikeaan väänsin enemmän, sillä halusin keskittyä pään pyytämiseen alas. Se oli taas olevinaan Miinalle täysin hepreaa ja kovasta yrittämisestä huolimatta paineltiin pää pystyssä kierros toisensa perään...

Tähän loppuun voisin kertoa meidän nolosta yrityksestä piipahtaa maanantaiset alkukäynnit pellolla. Sinne paksun hangen sekaan oli kävelty yhteen suuntaan polku, joka oli aika vaikeakulkuinen, mutta hevosella pääsee. Kun polku sitten loppui ja piti kääntyä, lähdin automaattisesti kääntämään vasemman kautta (vasenkätinen kun olen, mulle luonnollisempi suunta) ja tietenkin Miina vasemmalle jäykkänä veti mutkan pitkäksi ja päätyi polulta sinne syvään hankeen. Hankikanto, joo, mutta ei se 600 kiloa kantanutkaan. Molskahdettiin Miinan mahaa myöten sinne lumeen ja tamma lähti pienessä paniikissa onkimaan itteään ylös sieltä. Siinä poukkuroinnissa multa lähti jalustimet ja välillä jäi takki nuppiin kiinni jumiin. Yritin parhaani mukaan vaan hyödyntää rodeoratsastajan skillejäni ja pysytellä kyydissä. Onneksi Miina pysähtyi hetkeksi ja pääsin kierähtämään hankeen. Taluttamalla sain itseni ja hepan helpommin pois pinteestä ja kammettuani itseni takaisin satulaan, toivoin ettei kukaan nähnyt ja takas kentälle. :D


mun ja Miinan fiilikset, kun hanki ei kantanutkaan... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)