14. syyskuuta 2012

Siitä tuli Ninni


Käytiin tänään lutistelemassa kissanpentuja löytöeläintalolla Viikissä. Niillä ei onneksi ole mitään heitteillejättötaustaa, vaan ovat syntyneet talossa. Poikasia oli kuusi, joista kolme jo varattu. Meille jäi siis valinnan varaa kahden uroksen ja yhden naaraan verran. Pojat oli harmaaraidallinen-valkoinen ja tummanharmaa-valkoinen, tyttö taas jänskä kilpikonnakuvioinen. Henkilökunta meitä varotteli, että ovat säikkyjä uusille ihmisille ja niinhän ne oli. Rimpuilivat äkkiä pois sylistä ja karttelivat kosketusta, mutta mitä kauemmin siellä oltiin, sitä luottavaisempia kisuista tuli. 

Oltiin siis urosta menossa ottamaan ja tuijottelin alkuun enemmän niiden kahden pojan meininkejä. Kimmo taas alkoi leikittää tyttöpentua ja sen reipas luonne sai myös mun huomion osakseen. Tyttö oli näistä kaikista rohkein ja leikkisin, niinpä se vaikutti just sopivalta hulivili-persoonalta säntäilemään Niilon kanssa pitkin tätä kämppää. 

Meitä opastanut työntekijä totesi siinä senkin, että yleensä suositellaan ottamaan kissat vastakkaista sukupuolta tai reilulla ikäerolla. Sekin meiltä löytyy, kun Nipa on jo seniori-iässä, mutta varmempi se on näin, ettei tuu sitten pennun aikuistuessa mitään arvojärjestyskiistaa. Me sillon alunperin ajateltiin, että pojilla ois hauskempaa keskenään + uroksen kastrointi on halvempaa... Eipä sitä paljon rahaa mieti kun tollasta pikkusta sylissä pitelee. :) 

Niin siinä sit kävi että silittelin vilkasta kilpparityttöä ja sanoin: "Me varataan tää!" Luovutusikäinen se on vasta kahden viikon kuluttua, joten joudutaan vähän oottelemaan (ainakin on hyvin aikaa varautua ja ostaa kaikki tarpeellinen). 

Kotimatkalla bussissa mietin hiljaa mielessäni nimeä sille. Poikapennulle oltiin tietty mietitty jo, Topias tai Elmo, mutta ei mitään tytölle. Taisin sitä siinä Kimmolle jo ehdottaa, kun pentua kateltiin ja bussissa tokaisin: "Se on Ninni." Eikä Kimmolla ollut tähän vastaanpanemista. :) 

Otettiin muutamia kuvia Ninnistä, kököllä kännykameralaadulla, mutta näkee vähän mimmonen se on!







 Ylempiä kuvia muokkasin vähän. Nää alemmat on ihan sellaisenaan, 
niin saa ehkä realistisemman käsityksen väristä. :) 


12 kommenttia:

  1. Voi apua miten pieni ja suloinen! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa käymään ja ihastelemaan ihan livenä, sit kun neiti on kotiutunut! :)

      Poista
    2. Ehdottomasti pitää tulla. :)

      Poista
  2. Oi ei, ei saa laittaa tämmösiä kuvia. ;) Täytyy katsoa vaan ihan nopsaan ettei kuume kasva. Meillä on jo kaksi kissaa eikä kolmatta kuulema tule, höh :D

    VastaaPoista
  3. Voi miten söpöinen!! :)

    VastaaPoista
  4. Voi apua <3 mun täytyy sit heti päästä vierailemaan (ilman koiraa tosin) !

    VastaaPoista
  5. No jo on söpö rääpäle :DDD Onnea uudesta beibistä! <3

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)