Lumista maastoilua & hankitreeniä

minä & Laima (c) Roosa T.

Kuten olin toiveen esittänyt, tännepäin Suomea satoi ihan kunnon hanki. Ja ei, mulla ei ole vielä yhtään kuvaa siitä, tän postauksen kuvat on tyhmän lumettomia. :( Suomen talvet tuntien vielä tulee päiviä, jolloin on lunta! Joten ei syytä huoleen, kuviakin tulee kyllä, lumisista heppailuista.

Torstaina oli Laiman liikutus. Kerkesin tallille vielä valosalla, joten suunnistin maastoon. Keli oli hyinen ja hevonen säpäkkä, mutta talven ensimmäinen maasto lumisessa maisemassa - ihan mahtavaa! Ja siinä 23 vuoden iässä se puoliverisen säpäköinti oli aika lievää. Käpyteltiin hiekkatietä tallilta merelle päin ja käytiin tien päässä kääntymässä. Parit ylämäet mentiin rentoa ravia tai laukkaa. Näistä pätkistä nautin, kun hevonen selvästi halusi mennä käyntiä kovempaa, mutta senkin mielestä rauhallinen tahti oli juuri hyvä. Jotain mörköjä metsässä piileskeli, mikä aiheutti lievää hermostuneisuutta tammukassa. Ja kotiinpäin oli jälleen kova kiire, ei kuitenkaan niin kova ettei olisi malttanut apuja kuunnella. Raville oli yritystä, mutta käynnissä silti mentiin. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei Laima lähtenyt hölmöilemään enempää. Niiden aiempien häröilyjen pohjalta jännitin koko matkan takasin tallille päin, mikä on itselle tylsää ja varmaan vielä haitallisempaa: jos se jännitys tarttuu hevoseen. Tästä tunteesta haluaisin eroon. Laimaa en enää kauan vuokraa, ja pääsen pian Päikän kanssa aloittamaan maastoilun. Toivottavasti se on luonnostaan rento metsässämönkijä.

Laima (c) Roosa T.

Lauantaina aloin todella itkeä sen kotiin unohdetun kameran perään, kun menin hakemaan Päikkää tarhasta. Aurinko paistoi, joka puolella paksu lumihanki... Päpä on siitä hauska poni, itseasiassa tää on yks mun suosikkipiirteitä siinä, että se tulee aina tarhan portille vastaan. En oo vielä kertaakaan (kop kop) joutunut kävelemään sen luo, vaan se tulee aina perille asti. Ja juuri tällä kaikista kuvauksellisimmalla kerralla, se päätti tulla laukalla sieltä tarhanperältä! Tarhakaveri suokkiruuna meinas jäädä alle ja vähän aikaa ne mietti että kuka kiertää ja kenet, mutta lopulta Päikkä ravaili mun luokse, että hän ois nyt valmis lähtemään hommiin.

Kenttä oli hyvin muhkeassa kunnossa ja mietin, reagoiko Päikkä eri tavalla kovempaan vastukseen, kun joutuu puskemaan tiensä läpi hangen. Pysyn paremmin kyydissä koulusatulalla, joten valitsin tälläkin kertaa sen. Meillä oli edellisenä iltana ollut luokan omat pikkujoulut. Harrastan hyvin vähäistä alkoholin kulutusta, vain juhlissa ja silloinkin sen pari kolme siideriä. Semmosesta ei mitään dageneftereitä yleensä tule - paitsi nyt tietenkin. Olo oli muuten hyvä, mutta päätä särki armotta. Niinpä treeni jäi aika laimeaksi, kun joka kerta kun selässä piti vähän jotain tehdä, alko päässä tuntua että please stop! Kaikki askellajit kävin kuitenkin reippaasti läpi ja pystyin vähän nauttimaankin reippaasta mutta rauhallisesta laukasta (nostot oli yhtä tuskaa). Jaksoin sentään kolme varttia pyöriä kenttää ympäri ja loppukäynnit käytiin rataa pitkin. Siellä Päikkä sai jotain intoilukohtauksia, varmaan ajatuksella "No eikö nyt kannattas juosta kun ei oo sitä hankee tiellä!" Pysyteltiin kuitenkin käynnissä ja loppujen lopuksi oli ihan jees tallireissu.

vanhaa matskua (c) Katja

On kivaa, kun vuokrahepan omistajalla on kaks hevosta. Tuolloin lauantainakin törmäsin Leeaan, joka oli Velmulla ajelemassa ja kyseli miten mulla menee Päikän kanssa ja oonko maastoja ehtinyt tutkimaan. Lupasi lähteä oppaaksi joku kerta, kun sovitaan että mennään yhtä aikaa tallille. Sillon kun pv-tamma Finesseä vuokrailin, oli sama tilanne, että samalla tyypillä toinenkin hevonen ja sillon käytiin kans yhessä länkkäritunneilla ja maastossa jne. Vuokrailu on siitä monipuolista ja kivaa, että sitä voi tehdä yhdessä ja yksin!