23. helmikuuta 2016

Talvisia Topijuttuja



Viime aikoina olen puuhastellut Topin kanssa melkolailla tiettyä kaavaa käyttäen. Oikeastaan aina ollaan joku hetki vapaana kentällä, tehdään luoksetuloja tai vaikka irtojuoksutusta, ja aina naksutellaan jotakin. Ei siis koskaan yhtä asiaa tuntitolkulla, vaan vähän aikaa sitä ja toinen hetki tätä.

Arjen helpottamiseksi olen panostanut ihan hoitotoimenpiteiden naksutteluun ja myös siihen, että ne tehdään aina kun hevonen on rauhallisessa mielentilassa. Siitä ei ole mitään apua, että ajatellaan "Kyllä sen nyt pitää malttaa seistä, koska minä haluan harjata sen juuri nyt." jos hevonen käy kierroksilla eikä osaa edes ajatella paikalleen asettumista. Niinpä syöttelen porkkananpaloja, kun kaviot nousevat nätisti ja myös pysyvät kädessäni riuhtomatta, tai kun narun päässä kävelee rento hevonen taluttajaansa kuunnellen.

Eilen käytiin harjoittelemassa juurikin kävelemistä lähitiellä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lähdin Topin kanssa yksin "maastoon" ja alkuun meitä molempia jännitti aika lailla. Päätin suhtautua jännitykseen hyväksyvästi. Pysähdyin joka kerta kun tunsin pelkoa muistuttavan tunteen nousevan. Topikin tuntui pysähtelevän mielellään eikä yhtään hötkyillyt, että pitäisi heti jatkaa matkaa. Kun tunsin rentoutuvani, lähdin taas liikkeelle. Jännitys/pelko saattoi olla minun omaani, Topin omaa tai meidän molempien. Todennäköisesti molempien. Tällä rauhallisella etenemisellä pääsimme muutaman pysähdyksen jälkeen hyvään vauhtiin ja kävelimme tien päähän pitkän matkan pysähtymättä. 

Takaisin päin kokeilin taluttaa hevosen oikealta puolelta ja huomasin tunnelman olevan rennompi tuolloin. Toki kävelysuuntakin saattoi vaikuttaa asiaan, mutta testasin vaihdella puolta vielä myöhemmin tallipihassa taluttaessa ja sama toistui. Topi jännittyi enemmän ja nopeammin, kun olin sen vasemmalla puolella. Tähän liittyen oli tutkimustakin (johon en valitettavasti löytänyt linkkiä), että itseasiassa hevoselle tulisi esitellä kaikki pelottavat / uudet asiat oikealta puolelta, sillä oikea silmä on yhteydessä aivojen vasempaan puoliskoon, joka ei ohjaile niin voimakkaasti näitä pelkoihin liittyviä reaktioita. Taas yksi hyvä syy lopettaa pelkästään vasemmalta puolelta hevosen käsitteleminen, jos sitä vielä jossakin harrastetaan.



Topi halusi nuuhkutella tien reunoja mennessään ja olisi ilmeisesti tuota pyöröpaaliakin nuolaissut ihan tutkimusmielessä, mutta ei sitten ylettänyt sitä tekemään. 


Kotipihaan palatessa Topi sai sellaisen ikäänkuin orimaisen uhittelusätkyn, mitä se on esitellyt viime aikoina enemmänkin. Hiekka sen takajalan alla petti hieman, jolloin Topi säntäsi laukkaan ja ilmeisesti harmistui kun pitelinkin narusta kiinni, niinpä se osoitti minulle mieltään hypähtämällä pystyyn niskojaan nakellen. Onneksi Topi on pohjimmiltaan nöyrä poika, ja rauhoittui tästäkin nopeasti, kun en lähtenyt mukaan orileikkiin, vaan jatkoin rauhallista kävelemistä.

Kentällä päätin nostaa rauhallisen mielentilan säilyttämisen tärkeimmäksi tavoitteeksi, niinpä irtojuoksutuksessa mentiin vain käynti ja ravi, tehtiin niitä luoksetuloja ihan käynnissä vain ja maisteltiin lunta. Tavoite tuli saavutettua.

Luoksetuloja testasin myös lauantaina ja silloin olikin vauhdikkaampi meininki. Topi tuli välillä täydestä laukasta pysähdykseen eteeni, ja samoiten pallon noutoa harjoiteltaessa muutaman kerran se ravasi pallolle ja takaisin luokseni pallo suussa! Tosin, tästä vireystilan korkeudesta johtuen Topin paikalla oli hetkittäin Hurja Arabiori, joka pukitteli ja kauhoi etujaloillaan ilmaa. Saa toki pallon kanssa kivaa olla, mutta riittävän turvallisuuden rajoissa. Yritetään jatkossa pitää meininki kiihtymättömänä.

Hauskaa mulla ennen kaikkea on tämän ruunanrupsukan kanssa ollut ja sitä toivon lisää. Tässä jo vähän kevättä mietittiin, jospa vaikka joku päivä hyvällä kelillä ja hyvällä mielentilalla kiipeäisin tuon veijarin selkään. Se onkin sitten ihan oma jännitysnäytelmänsä se!




Lumen maiskuttelu on mukavaa puuhaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)