Päivänsäde


(c) Ann-Marie H.

t. Inkan Päivänsäde "Päikkä"
i. Ali Aff Arafat e. Inka S.K. ei. Vinkaus
syntynyt 05.04.2004
risteytys: 50 % suomenhevonen, 25 % arabi, 25 % welsh B
rautiaankimo
säkäkorkeus arviolta 145-155cm


Vuokrauksesta
Päikkä oli vuokrahevoseni 10.11.12-30.4.13. Kävin tallilla 2 kertaa viikossa. Meidän yhteiset hetket oli hyvin monipuolisia. Harjoiteltiin westernin alkeita, mm. trailia sekä selästä että maastakäsin. Kokeiltiin vähän hyppäämistä, koulua, ilman satulaa ja kaulanarulla ratsastelua. Mentiin myös harjoitusradalla ja maastossa. Päikän vakitallilla loppui toiminta 1.5 ja sen takia poni joutui muuttamaan muualle. Kolmesta omistajastaan yksi asuu Siuntiossa ja päättivät sijoittaa Päikän toistaiseksi sinne, mikä oli mulle liian kaukana jatkaakseni sen kanssa.

Menneisyys
Päikkä tuli omistajalleen (sille yhdelle näistä kolmesta, jolta sitä vuokrasin) vahinkovarsana. Leealla oli tuolloin suokkitamma, puoliksi erään tuttunsa kanssa. Samalla tallilla majaillut arabiristeytysori pääsi livahtamaan tarhastaan astumaan Inkan ja vajaan vuoden päästä maailmaan tupsahti Päivänsäde. Tällä tallilla pikku varsalle kävi ikävästi sen epähuomiossa huitaistua tallityöntekijää ilmeisesti kaviolla ruokintatilanteessa. Tämä pätevä henkilö oli käynyt hakemassa raipan ja hakannut alle vuotiaan varsan tästä hyvästä. Tuloksena oli se, että Päikkä tuli jatkossa päälle aina ruokittaessa. Nykyään ollaan onneksi niin pitkällä, että tamma vaan luimii, jos kokee ruokansa uhatuksi. Varsana Päikkä koulutettiin ohjasajolle ja muu maastakäsittelykin lienee tuttua sille. Isompana se pääsi opettelemaan yhtä sun toista ja on nykypäivänä todellinen monitoimiponi. Päikältä sujuu koulu, esteet, länkkäri, maastoilu ja kärryttelykin. Estekisoissa se on ollut, samoin mätsäreissä ja erilaisissa tapahtumista talutusponina. Länkkäriä se on oppinut vähäsen mun kautta.

Luonne
Päikkä on fiksu, mutta oman tahdon omaava. Se testaa uutta ratsastajaa tosissaan eikä tee mitään, jos sitä ei todella osata pyytää. Alussa mäkään en saanut sitä ravaamaan kuin vasta kymmenennestä pohkeesta ja raipasta, samoten ekaa kertaa suitsia laitettaessa suun avautumista sai odottaa hartaasti. Päikän kanssa tärkeää on oma kärsivällisyys ja useimmiten se myös palkitaan. Hoitotilanteissa Päikkä on peruskiltti ja helppo käsitellä jos on ruokaa edessä, tulee tarhassa lähes aina portille vastaan. Ruokahomman takia on kova luimimaan eli näyttää yleensä ilkeältä, muttei tee mitään. Mitä pidempään sen kanssa puuhailin, sitä enemmän se alkoi luottaa muhun ja oppia mitä juttuja mun kanssa saa tai ei saa tehdä. Niinpä yhteistyöstä tuli lopulta todella helppoa ja Päikkä liikkuu ratsastaessa kevyillä avuilla kivasti eteenpäin, vaikka väistöt ym. oli edelleen kauheeta tahmaamista. Sillä on tasaisimmat askeleet missä oon ikinä istunut, ihan paras mennä ilman satulaa. Päpä kulkee myös hienosti vapaalla ohjalla ja parhaita hetkiä sen kanssa on varmaan ollut laukkaaminen pelkällä kaulanarulla. Maastossa Päikkä on varma menijä, samoiten esteillä ihan automaatti ja kärryt perässä kuin ammattilainen. Kaikin puolin mahtava monitoimiponi, jota kovasti ikävöin.


Ekoja kertoja länkkäriä marraskuussa 2012 (c) Katja P.
Länkkäriä tammikuussa 2013 (c) Roosa T.

Vika kerta Päikällä huhtikuussa 2013, estetreeniä (c) Katja P.


Tekstit ja kuvat päivitetty: 20.09.13


4 kommenttia:

  1. Anonyymi1/4/13 19:10

    Täälä länsirannikolla en ole kyllä nähnyt yhdelläkään hevosella tukiremmiä olympioiden kanssa, ja monet tallit olen nähnyt (niin ratsastuskouluja ja yksityisiä). Eipä ne hevoset pystyyn kuolleet ;)

    VastaaPoista
  2. Pitää ihan sanoa kun niin hämmästyin, että en ole minäkään ikinä nähnyt mitään tukiremmiä :D. Kaikesta ne ihmiset valittaa, ei vois uskoo :D

    VastaaPoista
  3. En mäkään ole edes kuullut että olympioiden kanssa pitäisi olla tukiremmi? Voi minua vähä-älyistä pusikossa elänyttä kakaraa... :'D

    VastaaPoista
  4. Oho, teitähän löyty yhtäkkiä monta sukulaissielua. :)

    Siitä nousi yhdessä välissä hirveä haloo ht.netissä, kun oli blogissa kuvia Päikästä olympiat suussa. Mielipiteitä oli runsaasti sekä puolesta että vastaan. Mulla ei ole mitään mielipidekeskusteluja vastaan, mutta sen olisi voinut käydä ihan ilman esimerkkiäkin.

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)